“Marjo, miksi sinä kirjoitit tämän kirjan?” minulta on kysytty hyvin usein nyt Yhteen hiileen -kirjan ilmestyttyä. Lyhyt vastaus on, että se tuntui välttämättömältä. Vähän pidempi avaus on tämän suuntainen:
Kirjailijan työssä on välttämätöntä sietää kaaosta, sillä teoksen kuin teoksen syntyyn liittyy jotain kaoottista. Joitakin vuosia sitten havahduin huomaamaan, että arjestani oli ahmaissut ison osan sotkuinen vyyhti, josta en tuntunut saavan selvää. Olin vuosien myötä kirjoittanut teoksiini hahmoja, jotka pelkäsivät tulvia tai eivät suostuneet lentämään, olin ripotellut ilmastohuolia sinne tänne fiktiivisiin maailmoihin, mutta oma ilmastoajatteluni ei ollut noilla keinoin selkiytynyt, ei riittävästi. Siksi päätin ottaa asiasta selvää. Tuntui välttämättömältä ymmärtää käsillä olevan tilanteen monet ulottuvuudet. Opiskelin ilmastonmuutoksen fysiikkaa – sen minkä ikinä pianistin pohjakoulutuksella kykenin –, haastattelin asiantuntijoita, luin ja pohdin. Vaikeiden asioiden äärellä ähräämisestä seurasi tietysti turhautumista, mutta tällä kertaa hedelmällistä: oivalsin, että voisin kirjoittaa oppimani tietokirjaksi niille, joita maailman asiat kiinnostavat, mutta jotka eivät itse ole mittaamassa tai mallintamassa ilmakehän koostumusta. Näin syntyi Yhteen hiileen, kirja niille nuorille ja aikuisille, jotka janoavat tietoa ja ajatuksia ilmastonmuutoksesta, jotta voivat luoda siitä oman kokonaiskäsityksensä. Ohjenuoranani kirjoitustyössä on ollut se, etten halua olla lisäämässä kenenkään syyllisyyttä tai ilmastoahdistusta. Yhteen hiileen pyrkii kannustamaan ajatteluun ja ratkaisuihin, joilla ilmastonmuutosta voidaan hillitä. Faktat kerrotaan niin kuin ne ovat, mutta sen lisäksi olen halunnut pitää huolen, että vähintään joka toisella sivulla on toivoa, ei valoisuuden vuoksi, vaan koska sitä minun ymmärtääkseni todella on. Oma toiveikkuuteni lisääntyi kirjoitustyön myötä, kun näin miten monet loistavat ihmiset jo tekevät työtä ilmastonmuutoksen selättämiseksi.